Yhdistynyt kuningaskunta ja Euroopan unioni
Yhdistynyt kuningaskunta (joka koostuu neljästä maasta: Englannista, Skotlannista, Walesista ja Pohjois-Irlannista) ei ole enää Euroopan unionin jäsen. Britannian ero eli brexit tuli voimaan tammikuun 2021 alussa, ja siitä lähtien Yhdistynyt kuningaskunta ei ole enää EU:n lainsäädännön tai Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ensisijaisuuden alainen, vaikka osa Pohjois-Irlantia koskevasta lainsäädännöstä on edelleen voimassa.
Vaikka Yhdistynyt kuningaskunta yhtenä kokonaisuutena ei enää kuulu EU:hun, Pohjois-Irlanti on edelleen mukana Euroopan sisämarkkinoilla, jotka mahdollistavat pääoman, tavaroiden, palvelujen ja henkilöiden vapaan liikkuvuuden Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueella.
Pitkä historia
Käsite maiden välisen kaupan ja kaupankäynnin helpottamisesta syntyi ensimmäisen kerran vuonna 1951, kun kuusi suurta Euroopan maata allekirjoitti Pariisin sopimuksen.
Näitä maita kutsuttiin nimellä ”Inner Six” tai yksinkertaisesti ”the Six”:
- Belgia
- Saksa
- Luxemburg
- Ranska
- Alankomaat
- Italia
Yhdessä nämä kuusi maata perustivat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY), jonka tavoitteena oli yksinkertaistaa ja helpottaa kuuden jäsenvaltion välistä kauppaa. Kokeilu osoittautui alusta alkaen menestykseksi, ja konseptia päätettiin laajentaa, ja Euroopan atomienergiayhteisö (Euratom) sekä Euroopan talousyhteisö (ETY) perustettiin.
ETY ja Euratom yhdistivät voimansa Euroopan yhteisöiksi eli EY:ksi vuonna 1967, kun vapaakaupan hyödyt tulivat yhä selvemmiksi ja yhä useammat maat halusivat liittyä vastaperustettuun EY:hen. Jopa Yhdistynyt kuningaskunta halusi innokkaasti liittyä yhtenäismarkkinahankkeeseen ja jätti hakemuksensa vuonna 1963 ja neljä vuotta myöhemmin vuonna 1967. Molemmista yrityksistä ei kuitenkaan tullut mitään, koska Ranskan silloinen presidentti Charles de Gaulle torjui jäsenyyshakemukset.
Kaksi vuotta presidentti de Gaullen eron jälkeen, vuonna 1971, Britannian parlamentissa keskusteltiin mahdollisuudesta liittyä (silloiseen) ETY:hen, ja parlamentin jäsenet äänestivät ylivoimaisesti ETY:n jäsenyyden puolesta. Seuraavan vuoden aikana käytyjen runsaiden keskustelujen jälkeen Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti hyväksyi lopulta Euroopan yhteisöjä koskevan lain vuonna 1972, ja Yhdistynyt kuningaskunta liittyi lopulta Tanskan ja Irlannin tasavallan ohella ETY:hen 1. tammikuuta 1973.
Ongelmia ja riitaa
Vaikka ETY-jäsenyyden taloudelliset edut olivat selvät, monet brittiläiset poliitikot ja kansalaiset eivät olleet täysin tyytyväisiä tilanteeseen. Monet uskoivat, että Euroopan unionin jäsenyyden ehdot olivat epäsuotuisammat kuin niiden olisi pitänyt olla, ja useammat paheksuivat sitä, että Euroopan unionin lainsäädäntö oli usein Britannian lainsäädännön etusijalla. Ehkäpä uhmakkaana Iso-Britannia kieltäytyi yhteisestä eurooppalaisesta valuutasta, eurosta, ja päätti säilyttää oman puntansa. Tämä teko ei miellyttänyt monia eurooppalaisia byrokraatteja.
Lähes alusta alkaen Britannia jakautui kahteen leiriin: Euroopan unionin jäsenyyttä kannattaviin ja sitä vastustaviin. Tämä jako perustui pääasiassa poliittisiin puolueisiin, sillä konservatiivipuolue kannatti suurelta osin ETY-jäsenyyttä (eurofiilis) ja euroskeptinen työväenpuolue vastusti sitä. Vuonna 1983 työväenpuolue jopa sisällytti vaalijulistukseensa lupauksen EEC:stä eroamisesta.
Vuonna 1975 järjestettiin kansallinen kansanäänestys ETY:n jäsenyyden jatkamisesta, ja vaikka kaduilla protestoitiin paljon, lähes 70 prosenttia äänestäjistä äänesti jäsenyyden puolesta. Eurofiileille myönteisestä äänestystuloksesta huolimatta Britanniassa vallitsi edelleen vahva epäluottamus ja vastenmielisyys ETY:tä kohtaan. Vuosikymmenten kuluessa myönteinen asenne ETY:n jäsenyyttä kohtaan alkoi vähentyä, kun yhä useammat Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaiset alkoivat uskoa, että Yhdistyneen kuningaskunnan olisi parempi toimia yksin eikä olla osa eurooppalaista supervaltiota.
47 ja ulos
Ei enää julkista äänestystä Euroopan unionista poistumisesta.
Euroopan unionista
(kuten sitä nykyään kutsutaan) äänestystä ei järjestetty vuoden 1975 myönteisen tuloksen jälkeen, mutta euroskeptisyys oli kasvussa koko Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja erityisesti Englannissa. Osana konservatiivipuolueen vaalikampanjaa Englannin pääministeri David Cameron lupasi äänestäjille toisen kansanäänestyksen, jos hänen puolueensa menestyy. Kun konservatiivit voittivat vaalit, vuonna 2016 järjestettiin kansanäänestys EU:n jäsenyydestä, jonka tulos oli hieman yllättävä.
Erittäin tiukassa äänestyksessä 51,9 prosenttia äänestäjistä äänesti Euroopan unionista eroamisen puolesta. Näin alkoi EU:sta eroaminen näennäisellä tavalla, ja Britannian ero tuli tunnetuksi kaikkialla maailmassa nimellä Brexit. Brexit-prosessi eteni hitaasti, kun sopimus toisensa jälkeen hylättiin tai jouduttiin neuvottelemaan uudestaan, sillä ennen kuin Yhdistynyt kuningaskunta saattoi vihdoin lähteä maasta, oli vielä monia avoimia kysymyksiä ja laillisuuskysymyksiä, jotka oli selvitettävä. Britannian hallituksen ja EU:n hierarkian välisten runsaiden neuvottelujen jälkeen sovittiin lopulta, että Britannia eroaa Euroopan unionista, mikä päättää 47 vuotta kestäneen jäsenyyden.
Mielenmuutos?
Lähes välittömästi Euroopan unionista eroamista koskevan äänestyksen jälkeen heräsi kysymyksiä tuloksen laillisuudesta, sillä monissa mielipidetutkimuksissa EU:ssa pysymistä kannatti suuri enemmistö. Vuonna 2019, vain kolme vuotta kansanäänestyksen jälkeen, riippumattomat mielipidemittaukset osoittivat, että 53 prosenttia äänestäjistä halusi pysyä EU:ssa, kun taas 51,9 prosentin niukka enemmistö, joka kannatti EU:sta eroamista, oli laskenut 47 prosenttiin.
Monet ihmiset eri puolilla Yhdistynyttä kuningaskuntaa (erityisesti Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa) uskovat nyt, että Brexit oli virhe, ja arviolta 14 prosenttia EU:sta eroamisen puolesta äänestäneistä äänestäisi nyt toisin.
Mielipiteitä ja huolta ilmaistiin siitä, että äänestyksen lähtemisen puolesta olivat voittaneet pääasiassa iäkkäämmät ihmiset, jotka eivät nähneet mitään hyötyä yhtenäismarkkinoista tai viisumivapaasta pääsystä Eurooppaan. Vuonna 2019 Yhdistyneessä kuningaskunnassa oli arviolta 2,5 miljoonaa ihmistä, jotka eivät olleet äänestäneet tai olivat liian nuoria äänestämään vuoden 2016 kansanäänestyksessä. Poliittiset analyytikot arvioivat, että jos äänestys olisi pidetty vuonna 2019, äänet olisivat kääntyneet pysymisen puolesta, ja Yhdistynyt kuningaskunta olisi edelleen Euroopan unionin jäsen. Tämä vaikuttaa erittäin todennäköiseltä oletukselta, sillä vuoden 2019 alussa yli kuusi miljoonaa allekirjoitusta sisältävässä verkkovetoomuksessa pyydettiin hallitusta pysymään Euroopan unionin jäsenenä.
Brexitin vaikutukset Yhdistyneeseen kuningaskuntaan
Monet taloustieteilijät ennustivat, että brexit vaikuttaisi kielteisesti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja että väestön tulot henkeä kohti laskisivat. Näin kävi heti vuoden 2016 kansanäänestyksen jälkeisinä vuosina, kun epävarmuus siitä, mitä Brexitin jälkeen tapahtuisi, vaikutti kielteisesti Yhdistyneen kuningaskunnan talouteen, sillä ulkomaiset sijoittajat olivat haluttomia riskeeraamaan pääomiaan epävarmassa tulevaisuudessa.
Britannian hallituksen vuotanut analyysi paljasti, että talouskasvun odotetaan vähenevän 2-8 prosenttia Brexitin jälkeisten 15 vuoden aikana. Brexitin kannattajat ehdottivat uusien kauppasopimusten neuvottelemista Kanadan, Australian ja Uuden-Seelannin (CANZUK) kanssa menetettyjen EU:n tulojen korvaamiseksi, mutta taloustieteilijät uskovat, että tällaiset sopimukset (vaikka ne ovatkin välttämättömiä) eivät ole läheskään yhtä arvokkaita kuin Euroopan unionin jäsenvaltioiden kanssa menetetyt sopimukset.
Vaikka Britannian talous on epäilemättä kärsinyt brexitin seurauksena, vahinko ei ole niin vakava kuin ennustettiin. Tällä hetkellä ollaan sitä mieltä, että se on odotettua parempi, mutta ei niin hyvä kuin toivottiin, mutta nyt on vasta alkuvaihe, ja nähtäväksi jää, mitä tulevina vuosina tapahtuu!