On kulunut yli kolme vuotta siitä, kun Britannia erosi Euroopan unionista (Brexit), ja monet Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaiset ovat edelleen hämmentyneitä siitä, miksi ero tapahtui ja oliko se hyödyllinen vai ei. Kesäkuussa 2016 järjestettiin kansanäänestys EU:n jäsenenä pysymisestä tai EU:sta eroamisesta, ja se oli tiukka, sillä 51,9 prosenttia äänesti EU:sta eroamisen puolesta ja 48,1 prosenttia halusi säilyttää EU:n jäsenyyden.
Maaliskuussa 2017 Britannian pääministeri Theresa May ilmoitti virallisesti Euroopan unionin komissiolle Britannian eroamisesta, ja Brexit-neuvottelut käynnistyivät tavoitteena tehdä prosessista mahdollisimman sujuva. Maaliskuun 2019 loppu oli ehdotettu eroamisajankohdaksi, mutta sitä lykättiin kesäkuussa 2017 pidettyjen Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttivaalien vuoksi. Britannian hallituksen epävakaa tilanne viivästytti 50 artiklan täytäntöönpanoa, joka on EU:n ohjeistus, jota sovelletaan maihin, jotka haluavat erota vapaaehtoisesti EU:n jäsenyydestä.
Tyytymättömyys EU:n jäsenyyteen
Yhdistynyt kuningaskunta liittyi EU:hun ensimmäisen kerran vuonna 1973 (silloisen nimensä mukaisesti Euroopan yhteisöihin tai EY:hen), ja vaikka jäsenyydestä oli valtavia taloudellisia etuja, kaikki Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaiset eivät olleet tyytyväisiä tilanteeseen. Erityisesti Englanti arvosti suvereenia valtiollista asemaansa ja piti EU:n jäsenyyttä vallan ja määräysvallan luovuttamisena vieraalle elimelle.
Britannian kansalaiset olivat alusta alkaen haluttomia vaihtamaan rahayksikkönsä Englannin punnasta euroon ja jättäytyivät tämän jäsenyyslausekkeen ulkopuolelle. Oman valuutan säilyttäminen tarjosi Yhdistyneelle kuningaskunnalle jonkinlaisen taloudellisen itsemääräämisoikeuden, mutta monet euroskeptikot halusivat vain erota EU:sta mahdollisimman pian.
Vuonna 1975 järjestettyä kansanäänestystä siitä, pitäisikö Yhdistyneen kuningaskunnan pysyä EU:ssa vai ei, kannatti hieman yli 67 prosenttia äänestäjistä. Se, että lähes kolmannes äänestäjistä vastusti jäsenyyttä, aiheutti kuitenkin jo huolta sekä Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksessa että EU:n päämajassa.
Ehkäpä EU:n vastaisen mielialan noususta Yhdistyneessä kuningaskunnassa johtuvien huolien vuoksi uusia kansanäänestyksiä ei järjestetty seuraaviin neljäänkymmeneen vuoteen, kunnes euroskeptisten konservatiivipuolueen jäsenten sekä Euroopan parlamentin ja Euroopan parlamentin jäsenten painostuksen vuoksi järjestettiin kansanäänestys. UKIP (Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspuolue), pakotti pääministeri David Cameronin takaamaan kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä, jos hänen konservatiivipuolueensa valitaan uudelleen.
Monien yllätykseksi Cameron ja konservatiivit voittivat vuoden 2015 parlamenttivaalit (vaikkakin hyvin pienellä marginaalilla), ja EU-kansanäänestys oli tarkoitus järjestää seuraavan vuoden kesäkuussa. Britannian mahdollinen ero EU:sta nimettiin nopeasti Brexitiksi, ja kyllä- ja ei-puolueet kävivät kiivasta kampanjointia kuukausia ennen äänestyspäivää.
Brexit-äänestyksen lopputulos oli viimeiseen asti epävarma, ja molemmat leirit ilmaisivat olevansa varmoja siitä, että heidän puolensa voittaa. Valtaosa Englannin kansalaisista kannatti eroa, mutta (ehkäpä pääkaupungin monimuotoisuuden vuoksi) Lontoon suuralue äänesti EU-jäsenyyden säilyttämisen puolesta. Wales äänesti myös vastaan, mutta Skotlanti ja Pohjois-Irlanti kannattivat vakaasti EU:n jäsenenä pysymistä.
Äänestys oli tiukka, mutta niukka enemmistö vei voiton. Pääministeri Cameron erosi, ja Britannia oli lähdössä ulos Euroopan unionista. Seuraavaksi oli täytettävä 50 artiklassa asetetut ehdot, mikä vaatisi neljä pitkää neuvotteluvuotta.
Brexitin puolesta esitetyt perustelut
Brexit-kansanäänestyksen oli tarkoitus osoittaa konservatiivipuolueen ja muiden puolueiden EU-vastaisille ryhmittymille, että Yhdistyneen kuningaskunnan äänestäjät kannattivat vakaasti Euroopan unioniin jäämistä. Päivän pääministerin David Cameronin ideoiman kokouksen odotettiin vahvistavan EU:n jäsenyyden jyrkästi. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä Cameron oli arvioinut vakavasti väärin Euroopan unionista irtautumisen yleisen kannatuksen määrän.
EU:n vastaiset tunteet olivat lisääntyneet koko Yhdistyneessä kuningaskunnassa vuosikymmeniä, ja Brexit-kansanäänestys antoi tyytymättömille kansalaisille vihdoin tilaisuuden ilmaista tyytymättömyytensä. Brexitin kannattajat listasivat useita tekijöitä, joiden vuoksi he päättivät erota EU:n jäsenyydestä, ja merkittävimpiä niistä olivat talouskysymykset, lisääntyvä maahanmuutto ja politiikka.
Taloudelliset kysymykset
Vaikka osa brexitin kannattajista (ns. brexitistit) katsoi EU:n olevan taloudellisesti edullinen Yhdistyneelle kuningaskunnalle, enemmistö piti EU:n säännöksiä rajoittavina ja markkinoiden vapautta rajoittavina. Johtavat brexitin kannattajat, kuten UKIP-puolueen johtaja Nigel Farage, uskoivat, että EU:sta eroaminen antaisi Yhdistyneelle kuningaskunnalle mahdollisuuden aloittaa vapaakauppaneuvottelut EU:n ulkopuolisten maiden, kuten Yhdysvaltojen, kanssa.
Nämä uudet kauppasopimukset olisivat Britannian etu ja auttaisivat talouden kipeästi kaivattua elpymistä Britannian vuoden 2008 finanssikriisin ja vuotta myöhemmin koko EU:ssa puhjenneen samanlaisen kriisin jälkeen.
EU:n jäsenenä Britannian talous oli tiiviisti sidoksissa EU:n talouteen, ja jos Euroopalla oli vaikeuksia, se vaikutti kielteisesti Britanniaan. Myös Britanniassa vuoden 2010 säästöuudistukset aiheuttivat tyytymättömyyttä kansalaisten keskuudessa, kun he kokivat julkisiin palveluihin ja sosiaaliturvamaksuihin kohdistuvia merkittäviä leikkauksia.
Kasvava maahanmuutto
Jo ennen Yhdistyneen kuningaskunnan liittymistä EU:hun maahanmuutto oli ollut kiistanalainen aihe. Toisen maailmansodan jälkeen maahanmuuttajien määrä kasvoi voimakkaasti Britanniassa, ja monet britit olivat huolissaan jatkuvasti kasvavasta määrästä.
Tilastojen mukaan 201 000 EU:n kansalaista muutti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan vuonna 2013, ja määrä kasvoi 268 000:een seuraavana vuonna. Näillä EU:n kansalaisilla oli laillinen oikeus muuttaa Yhdistyneeseen kuningaskuntaan aivan kuten Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisilla oli oikeus asua ja työskennellä missä tahansa muussa EU:n jäsenvaltiossa. Tämä ei kuitenkaan rauhoittanut niitä, jotka pitivät lukuja aivan liian suurina.
Vuonna 2015 Yhdistyneeseen kuningaskuntaan saapui noin 170 000 maahanmuuttajaa muista EU:n jäsenvaltioista ja lisäksi 190 000 maahanmuuttajaa Euroopan unionin ulkopuolisista maista.
Kansanäänestyspäivänä 12 000 äänestäjälle tehty pieni kyselytutkimus osoitti, että noin kolmannes Brexitin kannattajista äänesti EU:sta lähtemisen puolesta rajaturvallisuuteen liittyvien huolien vuoksi ja oli sitä mieltä, että maahanmuuttajien virtaa voitaisiin parhaiten hallita, jos Yhdistynyt kuningaskunta vastaisi omista rajoistaan.
Oxfordin yliopiston tietojen mukaan maahanmuuton vähentäminen ja rajavalvonnan vahvistaminen oli tärkein syy JAA -äänestykseen noin 56 prosentille brexit-mielisistä äänestäjistä.
Brittiläinen viikkojulkaisu The Economist totesi Brexitiä käsittelevässä artikkelissaan, että Britannian alueilla, joilla maahanmuuttajien määrä kasvoi merkittävästi, lähes 94 prosenttia äänestämään aikovista äänesti paljon todennäköisemmin EU:sta eroamisen puolesta.
Brexitin kannatuksen kasvuun vaikutti myös useiden Itä-Euroopan maiden liittyminen EU:hun. Nämä olivat pääasiassa köyhiä maita, joissa elintaso oli suhteellisen alhainen, ja näiden maiden kansalaiset muuttivat nopeasti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan paremman elämän perässä. Itäeurooppalaisten merkittävä määrä lisäsi huolta maahanmuuton määrästä, ja monet britit tukivat UKIP-puoluetta ja liittoutuivat sen johtajan Nigel Faragen taakse.
Politiikka ja politiikka
Vuonna 2017 Yhdysvaltain entinen presidentti Trump kuvaili Saksan päätöstä ottaa maahan yli miljoona laitonta maahanmuuttajaa ”katastrofaaliseksi virheeksi”, ja UKIP tuki tätä näkemystä. Laittomien maahanmuuttajien virta ei rajoittunut Saksaan, vaan uudet tulijat hajaantuivat nopeasti eri puolille Eurooppaa, ja Yhdistynyt kuningaskunta oli monien suosima kohde.
EU:n jäsenenä ei juurikaan tai lainkaan valvottu sitä, ketkä tulivat Yhdistyneeseen kuningaskuntaan EU:n muista jäsenvaltioista, ja Yhdistyneen kuningaskunnan alueelle saapuvien (laillisten ja laittomien) maahanmuuttajien määrä kasvoi nopeasti. Euroopan unionin jäsenenä Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sovellettiin EU:n lakeja ja sääntöjä, eikä se voinut evätä maahantuloa saapuvilta maahanmuuttajilta.
Ne, jotka halusivat pysyä EU:ssa, haukkuivat brexitin kannattajat nopeasti rasisteiksi, mutta vaikka tämä saattoi pitää paikkansa joidenkin kohdalla, suurimmalle enemmistölle kyse oli kansallisesta turvallisuudesta ja brittien asettamisesta etusijalle.
EU:sta eroaminen merkitsisi sitä, että Yhdistyneen kuningaskunnan ei tarvitsisi enää noudattaa EU:n sääntöjä, vaan se voisi toteuttaa omia maahanmuuttajia ja maahanmuuttoa koskevia politiikkojaan.
Britannian suvereniteetti
Britit ovat ylpeä rotu, eivätkä he ota käskyjä ulkomaalaisilta. Brysselin byrokraattien antamien EU-sääntöjen ja -lakien noudattaminen ei ollut alusta alkaen hyväksyttävää monille Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisille, ja tämä paheksunta vain kasvoi ajan myötä.
Näille Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisille brexit merkitsi sitä, että Britannian asiat eivät enää kuulu EU:n valvontaan, vaan paluuta Britannian itsemääräämisoikeuden päiviin. Yhdistyneen kuningaskunnan rajojen valvonta on jo alkanut, kun Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ottaa käyttöön Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisuus- ja rajavalvontalain vuonna 2022 ja suunnitellun Yhdistyneen kuningaskunnan ETA-järjestelmän (sähköinen matkustuslupa) vuoden 2023 lopulla.